Ei ole karvoihin katsomista

Rakkautta yli rajojen

Varjupaik on tallinnalaisten koirien pelastus tai helvetti. Mustamäentori, Viru-hotelli, Vanha kaupunki ja Pitkän Hermannin torni ovat paikkoja, jotka suomalaiset tuntevat. Parinkymmenen kilometrin päässä Tallinnasta on Varjupaik, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Armeijan alueella on vain hiekkaa, yksinäinen puu, nuhjuinen toimistorakennus ja lähes tauoton haukkuminen. Koirat on kytketty 1-2 metrin mittaiseen ketjuun, joka on kiinni kopissa. Ne eivät voi koskettaa toisiaan ja talvella niiden juomavedet on usein jäässä. Koiria oli lähes sata ja lisää tulee päivittäin. Tilan puutteen vuoksi osa joudutaan lopettamaan, jollei joku tarjoa kotia. Virolaiset eivät kysele karanneiden lemmikkiensä perään, tilalle hankitaan uusi, nuori ja mielellään rotukoira. Hyväsydämiset ja pintaa syvemmälle katsovat suomalaiset ovat usein koirien pelastus. Esimerkistä huolimatta toiminta ja eläimen kieroutunut arvostus jatkuu.KIIRE!Pelastetaan Koirat ry välittää Tallinnalaisia löytökoiria rakastaviin koteihin ja.

Mari vieraili yhdistyksen internet sivuilla www.pelastetaankoirat.com. Kahden koiran kohdalla luki KIIRE. Järjestön aktiivit käyvät vähintään kerran kuukaudessa Varjupaikissa ” koiranhakumatkalla”. Pääasiallinen tehtävä ”koirien pelastajilla” on viedä ruokaa ja välittää löydettyjä koiria Suomeen. Mari lähti mukaan.
- Kun koiralle antoi ruokaa, se katsoi suoraan silmiin, että vie minut pois. Kaikki ne olisi halunnut rapsutusta. Jos joku ei rapsutusta saanut se meni ihan masentuneena koppiin. 
Tosi monet koirista on raskaana ja osa pennuista tapetaan, kun tilaa ei ole. Emot huutaa ja itkee pentuja, sitä on tosi inhottavaa katsella, kertoo tallinnalaisten löytökoirien, Skippyn ja Vernan omistaja Mari Laijola.
- Verna oli ollut yli vuoden tarhalla ja se oli saanut tappotuomion. Koira oli todella masentunut, sen silmät oli sameat ja turkki haalistunut huonon ruuan takia, hampaat olivat kuluneet kettingin pureskelusta, muutenkin se oli ihan hirveässä kondiksessa, muistelee Mari.
Isot, vanhat, mustat ja naaraat saavat kaikkein huonoimmalla todennäköisyydellä uuden kodin. Kuvaukset sopivat täydellisesti Vernaan. Koira pitää ensin varata, sitten se madotetaan ja rokotetaan tarhalla. Yleensä koiran saa varauksesta kuukauden kuluttua. 
- Itkin ihan hysteerisesti siellä tarhalla ja sanoin, etten tule tänne enää koskaan. On käsittämätöntä hankkia Suomesta rotukoira, kun siellä on niin paljon erilaisia koiria, että on se nyt kumma jos sieltä ei mieleistä löydy. Ja ne koirat muuttuu paljon, kun ne pääsee kotiin. Jos nyt joku välttämättä pennun haluaa, niin kyllä sieltä niitäkin löytyy, tietää Mari.

Kotiin

Helsingissä hävetti ihan kauheasti, kun ihmiset varmaan ajattelivat: ”että eikö tuo hoida koiraansa”. Verna oli hyvin arka ja sitä sai vetää joka paikkaan, se oli yli vuoden tuijotellut samaa mestaa. Pikkuhiljaa se uskaltautui oman pihan ulkopuolelle.
- Verna oli ollut kuukauden meillä ja järjestöstä soitettiin, että täällä olisi tällainen Skippy niminen koira, joka ei tule toimeen lasten, kissojen, eikä miesten kanssa. Se oli ollut kahdessa eri kodissa täällä Suomessa ja kummassakin paikassa purrut miestä ja toisessa kodissa purrut vauvaa, joten siitä haluttiin eroon heti. Järjestö ehdotti majoitusta, koska sille etsittiin pysyvää kotia kokoajan. Se pelkäsi silloista poikaystävääni ja haukkui sille, kissat eivät halunneet olla sisällä, kun niitä jahdattiin. Tilanne oli paha, sekavaa meininkiä ja totaalista katastrofia. 
Ajattelin myös, että en voi pitää Skippyä, kun se aiheuttaa totaalista tuhoa. Kuka nyt olisi ottanut koiran tuollaisten kuvausten perusteella?
- Soitin vielä kysyäkseni neuvoa koiraterapeutilta ja varasin ajan. Kun koiraterapeutti Leena Piira näki Skippyn, hän sanoi sen silmissä olevan vahvaa tahtoa, joten sen pystyisi kouluttamaan. Oppiminen tulisi ajan kanssa ja kissojen tulisi olla perheen kanssa samaa laumaa. 
Piira suositteli kukkatippoja ja pyysi minua lukemaan kirjan: Rauhoittavat signaalit, jotta voisin kommunikoida koiran kanssa.
- Skippy oli laiha se kakkasi kokoajan, terapeutti sanoi sen käyvän ylikierroksilla, kun se on niin paniikissa. Siitä se sitten pikkuhiljaa kotiutui, kunnes alkoi ne karkumatkat ja ajattelin, että haluan kouluttaa koirani, jotta voin antaa sen kulkea vapaana. Kävin ongelmakoirakouluttajalla kolmisen kuukautta ja tilanne on nyt rauhoittunut. 
Meidän suhde koulutuksen aikana kiintyi todella paljon. Koirat muuttuvat hyvin paljon ja vanhankin koiran voi opettaa, tietää Mari.
Skippy ja Verna ovat kuin paita ja peppu. Ne rakastavat kaivaa kahdestaan myyriä rantakivikosta, toisista koirista ne ei piittaa, vaikka emännän mielestä olisi kiva lähteä lenkille muidenkin kanssa. Marin ollessa poissa kotoa, jos koirat haukkuvat, naapuri huutaa: ” Skippy hiljaa! Ja koirat tottelevat.
- Jonain päivänä kun mulla on rahaa, muutan maalle ja otan Tallinnasta koiria ja jaan niitä hyviin koteihin. Vernasta mikään ei ole niin mukavaa kuin rapsutus, sanoo Mari ja silittää koiraa.

Teksti: Leeni Mattila/ Koiraposti 3/04





Copyright Delivet Oy | McAfee SiteAdvisor site report