Koiraverot ja koirien tarpeet tasapainoon

Yhä useammat kunnat haluavat koirat verolle. Helsingissä vuotuisen 300 markan koiravero maksetaan noin 19 000:sta koirasta, kun koiria kaikkiaan a1ueella arvioidaan elävän yli 30 000 yksilöä. Koiraverosta kertyy yhteensä 5. 7 miljoonaa markkaa, mistä vain osa käytetään koiria ja koiranomistajia palveleviin kohteisiin.
Helsingin 84 koirapuiston ylläpito ja siivous sekä muut koiriin liittyvät kulut ja palkat ovat yhteensä vain reilut 3 miljoonaa markkaa, kertoo Helsingin luonnonsuojelun koiravastaava Vesa Koskikallio. Siten Helsingin koiranomistajat tukevat ylimääräisellä parilla miljoonalla markalla kaupungin taloutta.
Koirat ovat ihmisille harrastus. Niin ovat kissatkin tai vaikkapa jääkiekon peluu. Kissoja ei veroteta. Eivät myöskään jääkiekkoilevien lasten vanhemmat joudu maksamaan lisää veroa. Yleisistä verovaroista sen sijaan kustannetaan jääkiekon harrastajille miljoonia maksavia jäähalleja.

Onko koiravero siis rangaistusvero? Vesa Koskikallio toteaa, etta Helsingin koiravirastoon tulee runsaasti valituksia irtipidettävistä koirista, koirien kakoista ja koirien haukunnasta. Nyt onkin ryhdytty tehostetusti ratsaamaan paitsi "verovapaita" koiria myös vapaana kulkevia koiria - oli koira omistajan hallinnassa tai ei sekä niitä jotka jättävät koirankakat maatumaan luontoon. Näistä rikkeista voi napsahtaa sakko. Koiravero voidaan periä kaksinkertaisena ja taannehtivasti usean vuoden ajalta.
Lainsuojattomat koirat ja koirien ystävät tarvitsevat ryhtiliikkeen. Vaaditaan lisää koirapuistoja, koirille uimapaikkoja sekä laajoja luontoalueita missä koiria voi pitää vapaana. Jos koiraveroa peritään, se on käytettävä oikeaan tarkoitukseensa. Ainakin joka viides suomalainen on päivittäin tekemisissä koiran kanssa, ja koirat ovat mukana lukuisissa tehtävissä ihmistä auttamassa. On aika tunnustaa koiran tärkeä asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Koiraposti
Teksti Riku Kajander


Copyright Delivet Oy | McAfee SiteAdvisor site report