Koti turvalliseksi kissalle

Kissa on luonnostaan utelias eläin ja sitä kiinnostaa kaikki mielenkiintoiset ja uudet asiat. Erityisesti pienelle pennulle, mutta myös isommallekin uteliaalle karvatassulle kodista löytyy paljon vaarallisia paikkoja, jotka voivat koitua kissan kohtaloksi. Pienillä varotoimenpiteillä kodin saa kuitenkin turvalliseksi vilkkaimmallekin
mirrille.

Ovet ja huonekalut

Kissa on nopea ja ketterä eläin ja olohuoneen sohvalla kiltisti makaava kissa on sekunnissa avaamasi oven välissä. Tarkista siis aina ovea sulkiessasi, ettei kissa ole oven välissä. Jotkut kissat ovat niin fiksuja, että avaavat ovia itse. Paras tapa ehkäistä ovien avaamista on kääntää ovenkahvat yläsalaisin. Oviin voi myös laittaa hakalukot mahdollisimman korkealle, ettei kissa ylety niitä avaamaan. Mikäli kissa tykkää kiipeillä astiakaapeissa, kaapinoviin on saatavana nk. lapsilukkoja, jota myöskään kissa ei osaa avata. Lattialle tipahtaneet rikkoutuneet astiat ovat hyvin vaarallisia kissalle. Lipaston laatikot on myös hyvä pitää suljettuina, sillä kissa voi jäädä loukkuun ahtaisiin paikkoihin.

Kissanpennut ovat pieniä ja ketteriä, joten ne hankkiutuvat varsin usein hankaluuksiin. Jopa tavallinen viiniläistuoli voi koitua pennulle kohtalokkaaksi tuolin selkänojassa olevien koristeleikkausten takia. Eräskin
kissanpentu jäi roikkumaan takajalastaan kiinni tuoliin, mutta onneksi omistaja oli paikalla ja pentu selvisi pelkällä säikähdyksellä. Säkkitapetti ei ole myöskään välttämättä kissanperheelle oikea valinta, sillä sitä pitkin
pentu pääsee kätevästi kiipeämään kohti katonrajaa. Alastulo ei sitten olekaan enää niin helppoa ja kissa saattaa satuttaa itsensä pahasti, mikäli se putoaa. 

Liesi ja uuni

Liedelle ei tulisi jättää ruokia muhimaan ilman valvontaa ja valmiit ruoat on hyvä ottaa heti pois levyltä. Muista aina sulkea levyt! Ruoanvalmistuksen jälkeen kuumalle levylle kannattaa nostaa kannellinen kattila, missä on
kylmää vettä. Näin levy viilenee nopeammin, eikä kissa pääse tassuttelemaan kuumalle hellalle. Mikäli kissa kuitenkin pääsee polttamaan tassunsa, levitä tassuihin välittömästi voita tai muuta rasvaa helpottamaan poltetta.

Pesukone

Pesukone on kissalle mieluinen paikka - varsinkin edestä täytettävä. Se tuo sille mieleen entisaikojen luolan, missä sen esi-isät asustelivat aikojen alussa. Nykykissalle pesukone on sitäkin mieluisampi, mikäli siellä sattuu
olemaan pyykkiä pehmusteena. Päiväunilla olevaa kissaa on kuitenkin vaikea havaita pyykkien seasta ja valitettavan moni kissa on kuollut, kun omistaja on laittanut koneen pyörimään. Kannattaa ehdottomasti opetella pois tavasta
laittaa likapyykkiä suoraan pesukoneeseen ja käyttää pyykkikoria.

Tukehtuminen

Tyhjät muovipussit, sormitutit ja korvatulpat kannattaa pitää pois kissan ulottuvilta, sillä ne ovat hyvin vaarallisia kissalle. Myös kuminauhan päässä roikkuvat lelut, esimerkiksi kiipeilytelineistä, kannattaa irrottaa
ja antaa kissan leikkiä niillä vain valvotuissa olosuhteissa.

Haavoittuminen

Pöydille tai lattioille ei tulisi jättää lojumaan neuloja, nastoja, ongenkoukkuja tai mitään pieniä ja teräviä esineitä, joihin kissa voi satuttaa itsensä. Sille voi käydä todella huonosti, mikäli se pääsee leikkimään esimerkiksi ongen ja siiman kanssa. On ollut tapauksia, että kissa on nielaissut monta metriä siimaa, saanut suolikiertymän ja menehtynyt.


Copyright Delivet Oy | McAfee SiteAdvisor site report